Päivittäinen arkisto: 4.8.2012

Tietä käyden tien on vanki – vapaa on vain umpihanki

Edellisestä julkaisusta on taas vaan kulunut aikaa, vaikka kuinka vannoisi lyhyenkin päivittämisen nimeen. Ajanhallinnassa on siis vielä parantamisen varaa.

Mutta on raksalla menty eteenpäin. Talo alkaa olla ulkoa kokonaan valmis, eli myös peltikatto ja -seinät ovat viimein paikallaan ja ikkunat pellitetty. Vaikka varsinainen palautepostaus tuleekin myöhemmin kaikkine risuineen ja ruusuineen, nyt jo voi antaa krediittiä Laaksosen Pelti & Ilmastoinnin Petrille ja Jarille (ja sille kaverille, jonka nimeä en vain muista) loistavasta käsityötaidosta. Myös ilmanvaihtotyöt on säätöä vaille valmiit, maalämpöpumppu asennettu ja odottaa kytkemistään. Putkimies tulee taas ensi viikolla, samoin sähkäri. Tavoitteena on saada lämmöt ensi viikolla päälle, jotta lattia saadaan riittävän kuivaksi alakerran vedeneristystä ajatellen ja sitä myötä päästään laatoittamaan pesutiloja. Yläkerran maalaus on viimeistä silausta vaille valmis ja rimakaton ainekset hankittuna, joten sen tekemistä päästäneen aloittamaan ehkä(?) huomenissa.

Uusi, muttei lainkaan yllättävä ilmiö on ohikulkijoiden reaktiot nyt kun myös heille on valjennut se, miltä talo valmiina näyttää. Tiedossa oli etukäteen, että se jakaa mielipiteitä. Aika monta pällistelijää on Matildan Puistotielle pysähtynyt heinäkuussa  ja rohkeimmat jopa kaivaneet kameraa esiin. Joukossa myös  Turun kaupungin asemakaavaosaston heppu, joka vaivihkaa autosta käsin yritti näpsiä pokkarilla kuvia. Olisikohan kumminkaan silkasta ihastuksesta otoksia halunnut taltioida; veikkaanpa, että lomien jälkeen valmistelee siitä asemakaavatoimiston viikkopalaveriin napakan powerpoint-esityksen, jonka odottaa synnyttävän keskustelua rakennusperintöteemasta ja kestävästä kehityksestä kaavanlaatijan näkökulmasta. Terveisiä vaan sinne Turkuun. Ensi kerralla voi ajaa pihaan asti ja tulla vaikka ihan sisälle katsomaan. Moni on poikennutkin, lähinnä kavereita ja kylänmiehiä. Ja saatiinpa viime viikolla vieraaksi Kotilatoa rakentavat Är ja Jii ihmettelemään meidän betonilattiaa. (Kiitos käynnistä. Laitan lupaamani linkit heti kun löydän jostain taskusta Jiin käyntikortin).

Tietäisivätpä vaan ohikulkijat, kuinka hyvin tieltä puhe kuuluu: ”Ai kauheeta!” ”Ei kai noin saa tehdä vai saako?!”. ”Wau – hieno!” ”Onpa erilainen”. ”Jösses”. Yhtenä iltana kesäteatterin aikaan puoli linja-autollista mummoja seisoi rintamasuunta käännettynä taloon päin, suut auki kuin Huuhaa Innasen maalauksessa ja ihmetteli: Mustakin on kuin kaffeepannun kylki, muuttaneeko siihen joku goottiperhe. Olin liian laiska mennäkseni kysymään, tarkoittivatko visigootteja vai ostrogootteja.

Mielipiteet ovat kaikkien omia, mutta varsinkin tällaisissa tapauksissa ne helposti esitetään vähän niinkuin yleisenä totuutena. Modernia arkkitehtuuria on toki kiva arvostella, mutta ajattelen siitä vähän samaan tapaan kuin umpihankeen hiihtämisestä: joku kyllästyy hiihtämään valmista latua tai sitten vain kiinnostuu siitä mitähän mahtaa olla siellä, minne latu ei vie – ja poikkeaa siltä. Jotkut hiihtäjät huutelevat ”Pois sieltä – ei sinne saa mennä! Jos meidän haluttaisiin hiihtävän siihen suuntaan, sinne olisi tehty latu.” Ensimmäistä umpihankihiihtäjää arvostellaan uppiniskaisuudesta. Toista, kolmatta ja neljättäkin katsotaan vielä vähän vinoon, mutta eipä aikaakaan kun siinä missä ennen oli metri lunta, onkin valmis latu ja standardi, jota muutkin voivat hyväksytysti hiihdellä. Kunnes taas joku uskalikko poikkeaa siltäkin.

Henkilökohtaisesti uskon, että tulemme näkemään myös pientaloarkkitehtuurin muuttuvan, vaikka sitten hiljalleen. Se vaan tarvitsee muutaman riittävän hullun, jotka kyseenalaistavat sen, mihin on totuttu. Uutta ei synny, jos tekee asiat aina samalla tavalla kuin ennen.  Joka tapauksessa, se on vaan mun mielipide.

Mainokset