Melkein valmista

Ei ihan päästy jouluksi uuteen kotiin. Olisi ehkä ehdittykin, jos oltaisiin raadettu ihan hullun lailla, vaan kun ei  jaksanut. Syksy vaati muutenkin veronsa kun päivätyön runsas määrä yllätti. Raksalla olisi voinut ehkä käyttää ammattilaisia enemmänkin, mutta oli vähän haasteita eräiden tässä mainitsemattomien ammattiryhmien kanssa. Mutta mitä välii – ei maailma jouluun pääty, sanotaan. Eikä se todistettavasti päättynyt silloinkaan kun sen kalenterin mukaan olisi pitänyt. Oman mielenterveyden kannalta päätös siirtää muutto pyhien jälkeen oli sittenkin ihan fiksua.

Joulunalusviikolla konttasin  illat ja yöt  yläkerran lattiaa ristiin rastiin timanttihiomakone kädessä ja kuulosuojaimet korvilla. Se siis siitä mielenterveydestä. Mutta kun oli tietty kuva pään sisällä siitä, miltä betonilattian tulisi lopulta valmiina näyttää, eikä se näyttänyt siltä siinä vaiheessa kun ensimmäinen koekäsittely kodinhoitohuoneen lattiaan oli tehty. Onneksi veljellä sattui olemaan Hiltin verraton timanttilaikka ja siihen kytkettävä imuri. Harmi, ettei sekään ollut ihan täysautomaattinen vaan vaati käyttäjäksi konttaavan miehen. Parit farkut polvista puhki ja henkinen taantuminen taaperoikään, mutta valmista tuli 23.12 klo 5.30 aamulla. Sitten siivous, pintakäsittely, lattian kiillotus ja joulukuusi sisään, tietty. Ehdittiin laittaa siihen vielä kynttilätkin, asentaa ikkunaan joulutähti. Sekin kapistus on tähän asti ollut pomminvarma perheriidan aiheuttaja joulun alla, koska käytännössä sen asentaminen on aina ollut infernaalista (älkää kysykö miksi) – vaan eipä ole enää, koska tähdellepä mietittiin sähköt ja ripustus jo rakennusvaiheessa. Joten töpseli seinään ja kas, tähti on syttynyt.

Samana iltana kutsuttiin kyläläisiä raksaglögille. Lähinnä kiitoksena siitä, että ovat kaikki meitä jollain tapaa olleet auttamassa vuoden aikana. Sitä ennen napsittiin muutama valokuva, vaikka viimeistelemättä onkin. Mutta näyttäähän se jo vähän kodilta, ainakin tolleen hämärässä. Oli aika romantillista.

Parin viikon päästä muutetaan sisään, jos saadaan muuttotarkastus tilattua. Kuviakin otetaan päivänvalossa kunhan ehditään.

Hyvää uutta vuotta kaikille! 2012-12-23 20.25.49 2012-12-23 20.25.56 2012-12-23 20.35.37 2012-12-23 20.35.52 2012-12-23 20.54.24 2012-12-23 20.54.41 2012-12-23 20.54.46 2012-12-23 20.55.09 2012-12-23 20.55.20 2012-12-23 20.55.51

Mainokset

Lämmöt päällä, salaojat korjattu, sisätyöt edenneet

Hip ja hei. Saatiin maalämpöpumppu päälle, melkein. Asennusvaiheessa joku lienee vain vääntänyt yhtä ruuvia hampaat irvessä tiukkaan niin, että yhden putken tiiviste oli mennyt siinä sivussa rikki – sillä seurauksella, että pirtua valui lattialle pari litraa. Eikä pumppua voinut käynnistää. No, saatiinpa kuitenkin sähkövastus lämmittämään vettä, joka kiertää lattialämmitysputkissa. Pääasia, että lämmöt on päällä ja lattia saadaan niin kuivaksi, että päästään tekemään vedeneristystyöt pesutiloihin.

Laitettiin myös tuli takkaan ensimmäistä kertaa. Ei mennyt niinkuin Strömsössä sekään. Jollain jimibjörnillä olisi varmasti onnistunut yhdellä tulitikulla jättekivasti, mutta meillä parin tunnin paperinpolttamisen jälkeen oli vielä pesä mustana. Lohduttaudun sillä, että ensisytytys on kuulemma aina tuskallista. Aika vahvat odöörit takasta lähti kumminkin; parempi polttaa ne tehdasöljyt nyt pois eikä vasta sitten kun on muutettu.

Kaivuri oli viikon tontilla ja korjasi perustusporukan jälkiä. Salaojat oli asennettu osittain päin persettä ja kaatoa oli väärään suuntaan joku 12 cm. Vastaavan mestari kirjasi korjauskehotuksen jo helmikuussa ja urakoitsijan bassibazuukki lupasi tulla korjaamaan sen ”heti lumien sulettua”. Eipä ole sen koommin miestä näkynyt muutamasta kirjallisesta kehotuksesta ja vaatimuksesta huolimatta. Lopulta ilmoitimme, että otamme siihen jonkun ammattilaisen ja lasku lähtee luonnollisesti sinne minne se kuuluu. Tätä paikallista perustusurakoitsijaa ei voi suositella kenellekään. Päinvastoin, pysykää loitolla.

Sisällä näyttää valmiilta, vaikka hommaa on rutosti vielä. Keittiö on tasoja vaille asennettu. Tasoista ei ole vielä tehty lopullista päätöstä, kuka tietää vaikka niistä tulee rautaiset. Katto on valmis, seinät on suurilta osin maalattu ja betonilattian pintakäsittelyä voidaan alkaa kohta suunnitella. Rappuset hitsataan huomenna ja saunaosaston paneelit viedään höyläämöön ensi viikon lopulla tai seuraavan alussa. Melkein kaikki sähköt on tehty, putkimies tulee vielä asentamaan hanat kun kaikki kalusteet on asennettu ja kunhan vedeneristykset saadaan tehtyä, voidaan tehdä saunan ja pesutilojen pinnoitukset. 

Laattoja ei tule laisinkaan vaan seinät käsitellään samalla tavalla kuin tässä Villa Heddasta pöllityssä kuvassa. Eli hierrettyä betonia. Osa seinistä paneloidaan tervalepällä, jottei saunaosastosta tule aivan betonibunkkeria.

Kuva

 

Ja tässä pari tuoretta kuvaa vähän eri näkökulmasta. Nyt voi tätäkin puolta talosta näyttää kun on saatu romut kaatikselle ja kaikki kasat tasoitettua.

 

 

KuvaKuva

 

Kuva

Rimakattoa

Viikonloppu meni katonrajassa yhdessä Kimmon kanssa. Tyttären kummisetä nakitettiin talkoisiin pahaa aavistamatta. Lopputuloksena syntyi sata neliötä rimakattoa. Nyt kun se on valmis, ei tarvitse enää selitellä kenellekään, miksi sellainen haluttiin. Omasta mielestä se on klassikko ja parasta Alvar Aallon aikakaudelta. Käsittelemätön, oksaton mäntyrima on niin arkisen kuuloinen juttu, että joskus kauan sitten kun idea ensimmäistä kertaa tuli, vaimoa piti vähän taivutella asian taakse. Ettei näyttäisi mökiltä. No, ei näytä. Tuollaisenaan rimakatto tuntuisi huutavan muutamaa Aallon mööpeliäkin, mutta ainakaan ihan vielä sellaisia ei ole tilauksessa. Idea on jo olemassa olohuoneen sisustukseen ja se on jotain ihan muuta kuin Aaltoa, mutta siinähän jännitätte. Se paljastetaan vasta tuonnempana.

Ai niin, Kimmon työpanoksen arvoa nostaa entisestään se, että herralla on keskivaikeahko korkean paikan kammo, josta kuulin tosin vasta kun kattoa oli hyvä tovi tehty. Respect.

Saa nähdä, onko viimeinen meidän tekemä rimakatto, kyselyitä on jo tullut.

Seuraava talo tehdään 20 tunnissa alusta loppuun

Mikäli oheisen videon herraa on uskominen, talonrakentaminen on ihan lähitulevaisuudessa melko erilaista nykyhetkeen verrattuna. Sen kun printtaa kuvat 3D:llä. On siinä tulostimessa kokoa. Koko puhe on kiinnostava, mutta highlight alkaa 4:30 paikkeilla.

 

Soittaisivat edes!

Taas meni viikko melkein ilman ammattilaisia. Oman työn osuutta verottivat oikeat työt, joten ainut joka todella ahkeroi oli kesälomansa viimeistä viikkoa viettävä vaimokulta. Onneksi edes joku tekee jotain.

Rakennusalalla on näemmä joku ihme tapa olla tulematta paikan päälle sovittuna aikana. Tästä käytännöstä tervetulleen poikkeuksen tekevät timpuri-Heikki ja sähkäri-Rolle. Muiden kanssa ollaan odoteltu, soiteltu perään, saatu lupaus ”huomisesta” ja sitten taas ”huomisesta”. Ikkunatilaus tehtiin maaliskuun alussa ja tällä viikolla tuli taas yksi puuttuva ikkuna – ehkä ensi viikolla tulee se viimeinenkin. Kiintokalusteista tuli osa kesäkuussa ja asentaja laittoi paikalleeen ne, jotka pystyi. Lopuista ei olla kuultu mitään. Putkimiestä on odotettu pari viikkoa. Kaivurin piti tulla torstaina, ei tullut vielä perjantainakaan. Se, että aikataulut kusee ei tule yllätyksenä, mutta jotenkin käsittämätöntä on, että kukaan ei vaivaudu  soittamaan ja ilmoittamaan viivästyksestä, yllättävästä esteestä, maanvyörystä, tulvasta, sodasta tai mistä tahansa syystä. Sellainen vetää kyllä sanattomaksi. Jo on perkele, että ei voi tarttua puhelimeen ja kertoa että ”ikkunoiden ensimmäinen satsi meni munilleen, laitamme uudet työn alle ja pahoittelemme aiheutunutta harmia. Kas tässä, pieni rahallinen hyvitys” tai että ”En halua luvata mitään tälle viikolle, mutta tulen heti ensi viikon alussa. Ja koska lupaan, tulen myös.” tai ”Ajanhallintani on surkeaa enkä osaa hoitaa asiakkaitani tarpeeksi hyvin. Teen vielä nämä  ja lupaan sitten lopettaa ja etsiytyä hommiin, joissa ei tarvitse sitoutua aikatauluihin”. En voi olla vertaamatta omaan työhöni: jos toimisin noin, olisin todennäköisesti vailla työtä ja maine olisi mennyt.

Missä näille jampoille opetetaan, että tilaaja on välttämätön paha, jota kohtaan ei ole ilmoitusvelvollisuutta jos aikatauluissa tapahtuu muutoksia? Luulisi, että se kuuluu ihan hyvään käytökseen. Pitää varmaan alkaa toimia samalla tavalla siinä vaiheessa kun laskua pukkaa postilaatikkoon: ”Ai se lasku?  No tässä tuli nyt väliin muutama muu lasku, mutta katsotaan jos ensi viikon loppupuolella saataisiin tämä mahdollisesti maksuun. Niin, en voi tietenkään varmaksi sanoa, kun huomenna tai keskiviikkona voi tulla postin mukana pari uuttakin”.

Oma aikaansaannokseni tällä viikolla on alla olevassa kuvassa: porraskäytävän rimakatto on valmis. Samaa materiaalia tulee viikonloppuna työhuoneen kattoon ja jos aikaa jää, aloitan myös olohuoneen katon tekemistä. Ensin kattoon niitataan musta suodatinkangas, jonka päälle aletaan napsia hakasnaulaimella 43 mm rimoja 20 mm raolla. Sopiva rakotulkki on 20 mm sähköputki. Rima on käsittelemätöntä, oksatonta mäntyä ja tummenee tuosta jonkin verran. Idea tuli suoraan 60-luvulta.

 

Tietä käyden tien on vanki – vapaa on vain umpihanki

Edellisestä julkaisusta on taas vaan kulunut aikaa, vaikka kuinka vannoisi lyhyenkin päivittämisen nimeen. Ajanhallinnassa on siis vielä parantamisen varaa.

Mutta on raksalla menty eteenpäin. Talo alkaa olla ulkoa kokonaan valmis, eli myös peltikatto ja -seinät ovat viimein paikallaan ja ikkunat pellitetty. Vaikka varsinainen palautepostaus tuleekin myöhemmin kaikkine risuineen ja ruusuineen, nyt jo voi antaa krediittiä Laaksosen Pelti & Ilmastoinnin Petrille ja Jarille (ja sille kaverille, jonka nimeä en vain muista) loistavasta käsityötaidosta. Myös ilmanvaihtotyöt on säätöä vaille valmiit, maalämpöpumppu asennettu ja odottaa kytkemistään. Putkimies tulee taas ensi viikolla, samoin sähkäri. Tavoitteena on saada lämmöt ensi viikolla päälle, jotta lattia saadaan riittävän kuivaksi alakerran vedeneristystä ajatellen ja sitä myötä päästään laatoittamaan pesutiloja. Yläkerran maalaus on viimeistä silausta vaille valmis ja rimakaton ainekset hankittuna, joten sen tekemistä päästäneen aloittamaan ehkä(?) huomenissa.

Uusi, muttei lainkaan yllättävä ilmiö on ohikulkijoiden reaktiot nyt kun myös heille on valjennut se, miltä talo valmiina näyttää. Tiedossa oli etukäteen, että se jakaa mielipiteitä. Aika monta pällistelijää on Matildan Puistotielle pysähtynyt heinäkuussa  ja rohkeimmat jopa kaivaneet kameraa esiin. Joukossa myös  Turun kaupungin asemakaavaosaston heppu, joka vaivihkaa autosta käsin yritti näpsiä pokkarilla kuvia. Olisikohan kumminkaan silkasta ihastuksesta otoksia halunnut taltioida; veikkaanpa, että lomien jälkeen valmistelee siitä asemakaavatoimiston viikkopalaveriin napakan powerpoint-esityksen, jonka odottaa synnyttävän keskustelua rakennusperintöteemasta ja kestävästä kehityksestä kaavanlaatijan näkökulmasta. Terveisiä vaan sinne Turkuun. Ensi kerralla voi ajaa pihaan asti ja tulla vaikka ihan sisälle katsomaan. Moni on poikennutkin, lähinnä kavereita ja kylänmiehiä. Ja saatiinpa viime viikolla vieraaksi Kotilatoa rakentavat Är ja Jii ihmettelemään meidän betonilattiaa. (Kiitos käynnistä. Laitan lupaamani linkit heti kun löydän jostain taskusta Jiin käyntikortin).

Tietäisivätpä vaan ohikulkijat, kuinka hyvin tieltä puhe kuuluu: ”Ai kauheeta!” ”Ei kai noin saa tehdä vai saako?!”. ”Wau – hieno!” ”Onpa erilainen”. ”Jösses”. Yhtenä iltana kesäteatterin aikaan puoli linja-autollista mummoja seisoi rintamasuunta käännettynä taloon päin, suut auki kuin Huuhaa Innasen maalauksessa ja ihmetteli: Mustakin on kuin kaffeepannun kylki, muuttaneeko siihen joku goottiperhe. Olin liian laiska mennäkseni kysymään, tarkoittivatko visigootteja vai ostrogootteja.

Mielipiteet ovat kaikkien omia, mutta varsinkin tällaisissa tapauksissa ne helposti esitetään vähän niinkuin yleisenä totuutena. Modernia arkkitehtuuria on toki kiva arvostella, mutta ajattelen siitä vähän samaan tapaan kuin umpihankeen hiihtämisestä: joku kyllästyy hiihtämään valmista latua tai sitten vain kiinnostuu siitä mitähän mahtaa olla siellä, minne latu ei vie – ja poikkeaa siltä. Jotkut hiihtäjät huutelevat ”Pois sieltä – ei sinne saa mennä! Jos meidän haluttaisiin hiihtävän siihen suuntaan, sinne olisi tehty latu.” Ensimmäistä umpihankihiihtäjää arvostellaan uppiniskaisuudesta. Toista, kolmatta ja neljättäkin katsotaan vielä vähän vinoon, mutta eipä aikaakaan kun siinä missä ennen oli metri lunta, onkin valmis latu ja standardi, jota muutkin voivat hyväksytysti hiihdellä. Kunnes taas joku uskalikko poikkeaa siltäkin.

Henkilökohtaisesti uskon, että tulemme näkemään myös pientaloarkkitehtuurin muuttuvan, vaikka sitten hiljalleen. Se vaan tarvitsee muutaman riittävän hullun, jotka kyseenalaistavat sen, mihin on totuttu. Uutta ei synny, jos tekee asiat aina samalla tavalla kuin ennen.  Joka tapauksessa, se on vaan mun mielipide.

Ulkoseinien panelointi, Larix Sibirica

Tämä on pakko jakaa. Heikki, Henry ja Anton ovat nimittäin tehneet niin hienoa työtä, jälleen kerran. Ulkoseinien panelointi päädyissä ja terassin puolella tehdään siperian lehtikuusesta. Paitsi että se on meidän mielestä hyvännäköinen puu, sen kestoikä on 50-100 vuotta käsittelemättömänä. Mustan peltikaton ja sivuseinien rinnalla se saa arvokkaasti harmaantua, ellei sitten intouduta öljyämään sitä kaikesta huolimatta.

Lehtikuusi tuli Virosta, siellä on meillä oma kontakti, josta otettuna tavara on varmasti Siperian lehtikuusimetsistä junalla tuotua, ei etelämpänä kasvanutta hötöä. Samasta materiaalista tulee myös terassi, joten kaikki puutavara tuli samassa kuormassa. Pihkaisuutensa takia lehtikuusi painaa paljon enemmän kuin moni muu puulaji, joten kuormurissa saattoi olla jokunen kilo ylikuormaa. Perille päästiin ja nyt on jo paneelit ulkoseinissä, kuten kuvista näkyy. Heikki & co panostivat seinien panelointiin aivan erityisesti, minkä huomaa lopputuloksessa. Siinä käsityönäytettä parhaimmillaan.

 

Hevosmiesten tietotoimisto

Tähän asti opittua: kaikilla on mielipide, mutta harvalla on tietoa.

Rakentaminen etenee hyvää vauhtia, jota on hidastanut ”pikkuinen” suunnitteluvirhe. Kun perustukset saatiin valmiiksi ja ontelolaatat asennettua, timpurimme Heikki (by the way, ammattilainen ihan omaa luokkaansa arvosanalla 10+++) pääsi aloittelemaan runkoa. Oli mukava saada soitto kesken työpäivän, että ”tänne ja äkkiä! Ei, ei ole hätä, mut ihmetellään”. Eikun autoon ja Mathildedaliin. Ja toden totta, siinä seistiin ja ihmeteltiin eri paria olevia ylä- ja alakertaa. Vituttikin hetken niin, ettei suoraan nähnyt. Ei tarvitse olla Einstein voidakseen sanoa, missä virhe on alunperin syntynyt. Koska tätä lukua ei olla täysin vielä loppuun käsitelty, tämä tällä erää tästä aiheesta.

Onneksi oli Heikki, jotta homma saatiin korjattua ilman isompia kompromisseja tilankäytössä – ja mikä tärkeintä, rakenteellisesti oikein. Sen varmisti vielä osaltaan Seppo, toinen peruskallio. Suunnitteluvirhettä ei siis seurannut rakennusvirhe. Aikaa tärvääntyi vähän, työtä vähän enemmän ja ratakiskoa riittävästi. Jos polttaisi tupakkia, noinkohan olisi kartsa riittänyt.

Matkan varrella on kyllä kohdannut monennäköistä ”asiantuntijaa”. Yhden käden sormiin mahtuvat ne, joihin voi varauksetta luottaa. Muut ovat  jonkin sortin hevosmiehiä, joilla on kyllä mielipide ja näkemys joka asiaan mutta eivät sitten kanna mitään vastuuta sanomisistaan tai tekemisistään. Tässäpä esimerkki: ollaan syksystä mietitty vaihtoehtoa maalämmölle, jonka kustannukset hevosmiesten puheissa vaikuttivat nousevan juuri tällä alueella huimiksi peruskallion syvyydestä johtuen, kun taas toiset oli varmuudella sitä mieltä, että maalämpö on paitsi paras myös edullisin lämmitysmuoto ihan missä vaan. Mikään lausunto ei perustunut varsinaisesti mihinkään, mutta tietyt seikat tukivat ensin mainittua, joten olemme nyt sitten päätymässä Normathermin vesikiertoiseen takkaan ja aurinkokeräimiin, joilla lämmitetään isoa varaajaa. Varalla on myös sähkövastukset, joilla saadaan vesi lämpimäksi silloinkin kun ei aurinko paista tai ei ole mahdollisuutta poltella klapeja. Ja kuinka ollakaan, ensimmäinen hevosteli paikalle kertomaan kuinka se nyt ei ainakaan toimi käytännössä: puuta pitäisi tuoda rekkatolkulla ja aurinkokin paistaa Suomessa vaan kesällä alle kuukauden. Tilannetta vähän hankaloittaa se, että noista takoista ei ole kovin paljon käyttökokemuksia Suomessa (Saksassa niitä on kehitetty 30 vuoden ajan) ja ihan kaikki täkäläiset LVI-suunnittelijatkaan eivät ole perillä niistä. Aurinkoenergiasta puolestaan on paljon tutkittua tietoa, johon voi jonkin verran nojautua. Meidän tapauksessa suunnittelija on sentään kiinnostunut aiheesta, joten häneltä saanemme viimein objektiivisen näkemyksen asiaan. Samalla mietitään myös talon jäähdytyskuvio uudelleen; musta peltitalo kun voi olla lämmin hellepäivänä. Huomenna saadaan yhdeltä luotettavalta taholta arvio maalämmöstä ja lopullinen päätös pitäisi tehdä tämän viikon aikana.

Ikkunat on tilattu. Lepolan puusepät toimittaa suurimman osan yläkerran ikkunoista ja terassin ison liukuoven, jotka ovat kaikki öljyttyä lehtikuusta. Muut ikkunat tulevat Lammin ikkunoilta.

Tässä vielä muutama kuva työn etenemisestä.