24 tuntia

Suunnilleen puoli vuotta on tuntunut siltä, että silloin kun asiat menevät omalla painollaan eteenpäin, vauhti ei päätä huimaa. Välillä on turhauttanut siihen malliin, että myös epäilys on päässyt hiippailemaan mieleen. Silti vaan on menty sinnillä eteenpäin alkuperäisen vision mukaan. Mitä sitä vaihtelemaan. Asiat laitettiin alulle yksi kerrallaan; nykyinen asunto annettiin myyntiin, tilapäiskoti hakuun läheltä rakennuspaikkaa, mikä tarkoittaa myös lapsen koulun vaihtamista. Sekään ei ole ihan pikkujuttu, joten piti löytää päivä uuteen kouluun tutustumiseen. Muutto aiheuttaa myös toisen auton hankkimisen ja mikäpä olisikaan parempi vaihtoehto rakentajalle kuin pakettiauto. Ihan ensiksi ajattelin hakea sen Saksasta, koska siellä autojen kunto saattaa olla parempi ja kilometrejä vähemmän. Sopivaa yksilöä on kuitenkin ollut vaikea löytää sekä Saksasta että Suomesta. Näiden lisäksi talon suunnittelussa ollaan oltu vähän aikataulusta myöhässä. Keskeneräiset asiat aiheuttavat yleensä eniten stressiä, joten läheiset ovat saattaneet aistia pientä jännitystä ilmassa..

Suunnitelmat on suunnitelmia niin kauan kunnes ne alkavat muuttua tekemiseksi. Viime viikolla asiat alkoivat tapahtua sen kummemmin suunnittelematta, 24 tunnin aikana: saimme arkkitehdilta kuvat, joihin ei ollut mitään lisättävää, nykyinen asunto meni kaupaksi ja sopiva auto löytyi. Lapsi oli tutustumassa uuteen kouluunsa ja sai heti kavereita. Lähtiessä totesi, että tää on tuhat kertaa parempi koulu kuin entinen. Tuliko muuten mainittua, että rakennusajaksi vuokraamamme väliaikainen asunto sijaitsee 100 metrin päässä koulusta..

Epäilemättä mutkaista tietä on edessä vielä, mutta nyt on hyvä nauttia helpotuksen tunteesta ennen kuin uudet hommat pukkaa niskaan; seuraava tapahtumien ketju alkaa muutolla motivaatiokämppään tulevana viikonloppuna.

 

“Mites se teidän taloprojekti?”

Niinpä. Mites.

Suunnittelussa lähdettiin vähän hakemaan uutta vauhtia paristakin syystä, joista ensimmäinen oli suunnitellun rakennuksen koko ja toinen budjetti. Aivan, tälle projektille tosiaan on olemassa muutama tylsä rajoite, johon pitäisi sovitella toiveet ja tarpeet sen lisäksi, mitä voi rakentaa.

Tähän mennessä on oppinut ainakin sen, että tavisrakentajana ei tiedä mistään mitään ja päätöksiä pitäisi tehdä. Ja kun päätöksenteon tueksi ei paljon faktaa ole käytettävissä, pitäisi mennä fiilispohjalta ja toivoa parasta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä, jotka eivät yhdestä projektista selvittyään  lähde toista taloa rakentamaan. Eli nautitaan nyt täysillä tästä ainutkertaisesta kokemuksesta.

Lupakuvat saataneen rakennusvalvontaan ennen lomia, eli aikataulusta ollaan vähän myöhässä, mutta parempi näin päin kuin että rymisteltäisiin eteenpäin ilman selvää käsitystä kokonaisuudesta. Ei meillä edelleenkään ole kiire.

Nykykoti myyntiin

Tulevan rakentajan pitkällä tehtävälistalla voi vetäistä viivan yhden homman yli, sillä tänään laitettiin viimein nykyinen asunto myyntiin. Kokeillaan ensin ihan itse, vaikka Salossa perinne onkin kääntyä heti kiinteistövälittäjien puoleen.

Alunperin meidän piti asua tässä max 2 vuotta ja aloitella rakentaminen jo 2008. Kolme ylimääräistä vuotta meni, mutta ei se mitään – olipa pidempi koeaika. Nyt on seutu paremmin tuttu ja varmasti kotiuduttu Varsinais-Suomeen.

Oikotieltä löytyy asunnon myynti-ilmoitus ja sitä saa kernaasti levitellä. Ostotarjoukset myös erittäin tervetulleita.

Seuraava pysyvä osoite Mathildedal.

entäs jos..

..kakka osuu tuulettimeen ja käy vaikkapa näin? Unelmasta voi tosiaan tulla painajainen, niinkuin Petelle ja Kirsille tässä tapauksessa on käynyt. Pitää olla aika zen, että ei yksin tein käy muotoilemassa urakoitsijan ja muiden osallisten kasvoja betonilapiolla ihan uusiksi. Olisi siinä onnettomuustutkintalautakunnalla ihmettelemistä.

Asian ainut valoisa puoli on, että sosiaalinen media on kyllä aika tehokas väline varmistamaan huonon kellon kuuluminen mahdollisimman kauas. Muutaman toimijan voi olla vaikea saada urakoita jatkossa.

 

 

Tyyntä myrskyn edellä

Aina välillä kun palaa tänne blogiin, tuntuu että homma seisoo paikoillaan, vaikka näin ei ole. Arkkitehtisuunnittelussa edetään hyvää vauhtia ja lupakuvat olisi tarkoitus saada tämän kuun loppuun mennessä Salon rakennusvalvontaan.

Siitä alkaneekin sitten matalalento; LVIS- ja rakennesuunnittelu käyntiin, tuotantotavan valitseminen, tarjouspyynnöt jne. Samaan aikaan pitäisi myydä nykyinen asunto, muuttaa väliaikaiseen kämppään lähemmäs tulevaa kotia, käydä hankkimassa rakennuspaku ja hoitaa koko normaali arki töineen ja parisuhteineen siinä ohessa. Olo on nyt sellainen kuin purjehtiessa vähän ennen kuin myrsky nousee; rintama lähestyy kaukaa mutta kohdalla paistaa päivä.

Parisuhde on kuulemma koetuksella rakennuksen aikaan. Saapa nähdä miten meidän tapauksessamme käy. Onneksi ollaan kumpikin lauhkeaa ihmistyyppiä…:) (NOT!)

Ideoin yhden asiakkaan kanssa, että talotehtaiden tai rakennusliikkeiden kannattaisi kehittää yhdessä pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa rakentajille Vakuutus perheen rikkoutumisen varalle. Vakuutusmaksu voisi olla tosin aika kova, mutta jos pahin tapahtuu, vakuutusturva kattaa avioeron osituksineen avaimet käteen -periaatteella. Niin ikään lasten huoltajuus, tapaamisoikeudet ja muut hoidetaan kuntoon ilman lisäponnisteluita. Jos parisuhde eheytyy kahden vuoden kuluessa tapahtuneesta, vakuutusyhtiö voi periä puolet maksetusta korvauksesta takaisin.. Sopimus voidaan tehdä siinä samalla kun allekirjoitetaan urakkasopimusta ja/tai lainapapereita: “Noo, onhan tämä vähän kallis näin äkkiseltään, mutta monet on tulleet kyllä jälkikäteen kiittelemään…”. Leikki leikkinä, toivottavasti. Vuoden päästä nähdään, onko sinnikkyys ja rakkaus riittänyt tähän projektiin. Uskoa on.

Tällaisesta visuaalisuudesta haaveillaan nyt. Voipi tosin olla, että on kaavan vastainen. Mutta hieno se on.

Luonnoksia

Eilinen päivä oli projektin kannalta tähän asti ehkä mielenkiintoisin. Rakentaminen keskelle kulttuurihistoriallisesti arvokasta ruukkimaisemaa voi  käydä melko mutkikkaaksi, etenkin jos unelmien talomalli ei ole sieltä perinteisimmästä päästä. Ei sinne mitään kuutiota olla koskaan ajateltukaan, mutta alusta asti Tonin kanssa on ollut puhetta siitä, että moderni arkkitehtuuri voi sopia Mathildedaliin täydellisesti, kunhan fiilis on oikea. Yksi vaihtoehto noin teoriassa olisi tehdä tarkka kopio jostain vanhasta rakennuksesta, mutta se ajatus kiersi meidät aika kaukaa. Joko oikeasti vanha tai sitten kokonaan uusi, mutta maisemaa kunnioittaen. Korttelin kaava sinällään 0n aika löyhä – kerroslukumäärän ja tehokkuuden lisäksi siinä on määritelty oikeastaan vain kattokaltevuus ja julkisivun pintamateriaalit. Tässä tapauksessa lain kirjain on helppo täyttää melkein millaisella talolla tahansa, mutta se ei vielä takaa, että rakennus sopisi kyläkuvaan.

Kun muutama viikko sitten saimme ensimmäiset luonnokset, tuli tosi hyvä fiilis. Siitä tiedettiin, että ollaan oikealla polulla. Tonin ehdotuksesta mukaan  suunnitteluun  otettiin jo tässä vaiheessa ne ihmiset, jotka kaavan toteutumisesta vastaavat. Loppujen lopuksi yhteinen tekeminen on tässäkin projektissa kaiken A ja O. Niinpä päätimme olla edistämättä arkkitehtisuunnittelua niin kauan, että Salon kaupungin lupa-arkkitehti on antanut oman näkemyksensä luonnoksiin. Tämä tapahtui siis eilen. Itse en ollut paikalla, koska on parempi antaa ammattilaisten puhua keskenään. Voisin kuvitella, että yli-innokas rakennuttaja ei ole se kaikkein toivotuin vieras rakennusvalvonnassa – varsinkaan tässä vaiheessa projektia. Mutta sikäli kun Tonia on uskominen – ja miksi ei olisi – paikallinen lupa-arkkitehti vaikuttaa fiksulta ihmiseltä ja keskustelukin oli kuulemma ollut antoisaa. Hänen esiin nostamansa pointit on paljon helpompi huomioida tässä vaiheessa suunnittelua sen sijaan, että lupakuvien postittamisen jälkeen puidaan nyrkkiä taskussa kun rakennusvalvonta esittää muutospyyntöjä. Tuli taas mieleen, minkälaiseen sudenkuoppaan olisi voitu pudota ilman ammattilaisen apua.

Ensimmäiset luonnokset näyttävät siis tältä. Talosta haluttiin selkeälinjainen, jotta se istuisi kyläkuvaan mahdollisimman hyvin. Sisälleen se kätkee kuitenkin ison idean ja on kaukana tavanomaisesta.

Talo on ulkoisesti aika kompakti ja siinä on vähän samaa muotoa kuin vanhoissa ruukintaloissa, joita lähistöllä on useampikin.

Jonkin verran hienosäätöä vielä on, mutta pääpiirteittäin tällaisena me tulevan kotimme haluamme nähdä. Suomeksi sanottuna: ollaan aika mehuissamme!

Hyvän ystäväni arkkitehtituttu oli yhteensattumien kautta nähnyt osan luonnoksista ja analysoinut niitä spontaanisti, tietämättä  yhtään sen enempää kenen kynästä ne olivat lähteneet ja kenelle suunniteltu: totesi talon erinomaisen moni-ilmeiseksi – sellaiseksi, jossa ei tuntuisi olevan huonoa fasadia ollenkaan. Harvinaiseksi näyksi tämän päivän omakotitalosuunnittelussa. Kevyt ja kuitenkin solidi – johtuen atriumista, joka näkyy talon läpi. “Vitsi, suorastaan herkisti”, oli vielä lopuksi todennut.

On erityisen mieltä lämmittävää kuulla, kun arkkitehti kehuu ammattiveljensä työtä ihan vilpittömästi. En tiedä onko moinen käytös niissä piireissä kovinkin

Tältä talo näyttää meren puolelta katsottuna.

yleistä, mutta aika harvoin siihen törmää missään. Toisten työtä on helpompi arvostella ja etsiä niistä vikoja. Hyvä Toni, kiitos Matti!

Talon "kuoren" sisällä asuintilat muodostuvat erillisistä rakennusmassoista. Keskelle jää atrium.

Ympäristöoppia

Juuri nyt ei edetä mitenkään isoin askelin, mikä ei tarkoita etteikö mitään tapahtuisi. Nyt on projektissa vain sellainen vaihe, jonka näkyviä tuloksia saadaan ihailla myöhemmin. Lähipäivinä käynnistyy keskustelu myös lupaviranomaisten kanssa. Se voi olla hyvä muuvi, etenkin niiden tietojen perusteella, joita meillä paikallisista viranomaisista ja erityisesti alueeseen liittyvistä yksityiskohdista on.

Tähän maisemaan kerrostalo sopii kuin sialle otsatukka. Taustalla näkyvä punatiilinen rakennus on vanhaa rakennuskantaa ja istuu maisemaansa hyvin.

Koska kysymyksessä on 1700-luvun ruukkikylä, maisemallisesti ihan mitä tahansa pytkinkiä sinne ei saisi edes rakentaa. Tämä on tietenkin hyvä asia, koska ainakin teoriassa kaava estää kaikki isommat ylilyönnit. Rakentamisessa on yhtä monta makua kuin on rakentajaakin, joten makuasioista keskustelu on vähän kuin tuuleen huutamista. Silti olen sitä mieltä, että jos kylää on onnistuttu 300 vuotta kehittämään ympäristön ehdoilla ja pitämään se kauniina myös rakennuskannan suhteen, kulttuurimaisemaa ei saisi pilata myöntämällä lupia ns. silmät kiinni. Mathildedalissa on käyty aika kiihkeää keskustelua aiheen ympäriltä ja syntyneitä kiistoja on käsitelty Korkeimmassa Hallinto-Oikeudessa asti, kun alueella vaikuttava suuri maanomistaja on pyrkinyt kehittämään aluetta oman “näkemyksensä” mukaan. Kaavan laatinut taho on aikanaan kaavaillut kylän keskelle jopa urheiluhallia ja viimeisimpänä kolmikerroksista kerrostaloa! Onneksi jälkimmäinen hanke on virallisestikin nyt haudattu. Sen paljasti pikku-uutinen Salon Seudun Sanomissa viime torstaina. Meille se oli oikeasti iso uutinen – toteutuessaan tuo järjetön kolossi olisi tullut vajaan parinsadan metrin päähän meistä. Ei pysty millään ymmärtämään , mikä oikku saa jonkun suunnittelemaan ihan helvetin rumaa huoneistohotellia (=kerrostaloa)  kulttuurillisesti arvokkaaseen maisemaan. Sellaisilta ihmisiltä pitäisi ottaa kynät pois.

Olisi mielenkiintoista tavata arkkitehti, jonka mielestä oikeasti kerrostalo lasitettuine parvekkeineen sopii tähän kuvaan.

Vaikka ajattelisi asiaa puhtaasti bisneksen kannalta, hökötys ei saa sen enempää ymmärrystä. Itse asiassa päinvastoin. Jos maanomistajalla olisi hivenenkin tajua siitä, mitä ihmiset tänä päivänä vapaa-ajanasumiselta hakevat, suunnitelmatkin saattaisivat näyttää erilaisilta. Kuka tulee viettämään lomaa kerrostaloasuntoon? Ei kukaan. Tämä on hyvä osoitus siitä, että raha ja tyylitaju harvoin viihtyvät samassa päässä. Onneksi hanke on siis kuopattu, eikä toivon mukaan herää ainakaan tuossa muodossa milloinkaan eloon.

Työt pitävät kummatkin kiireisenä, joten kaikki taloon liittyvä oma suunnittelu tehdään iltaisin ja viikonloppuisin sikäli kun virtaa riittää. Olemme alkaneet kysellä tarjouksia sellaisista kokonaisuuksista, joita melko varmasti taloon tulee: maalämpö + vesikiertoinen lattialämmitys, lattiamateriaalit jne. Nykyisten luonnosten perusteella saataneen ainakin jotkut hinnat excel-hirvitykseen, jota ollaan täytelty. Saimme pääsuunnittelijaltamme lainaksi hänen oman talonsa kustannusseurannan, johon on kirjattu kaikki tehty työ ja materiaalit, viimeistä naulaa myöden. Vaikka hänen omasta projektistaan on  kulunut jo hyvä tovi, asiat ovat hyvin pitkälle samat. Summat ovat tosin markoissa, mutta Seppo oli kirjoittanut viereen rahanarvokertoimen, jonka avulla voidaan konvertoida suoraan markat euroiksi, vastaamaan tämän päivän hintatasoa. Enpä olisi uskonut näin paljon innostuvani joskus excelistä. Päteeköhän tähänkin joku porttiteoria, jonka seurauksena alan omaksua muitakin insinöörimäisiä piirteitä? Siinä vaiheessa kun mut nähdään ostamassa nahkaista, vyöhön kiinnitettävää matkapuhelinkoteloa, saa tulla hakemaan pois..

Vertaistukea

Koska rakentamisesta ei ole aiempaa kokemusta, muut rakennusblogit nousevat arvoonsa vertaistuen antajina. Enimmäkseen on aika mielenkiintoista seurata, millä tavalla kohtalotoverit eri puolilla Suomea erilaisten haasteiden kanssa menettelevät. Epäilemättä moni sudenkuoppa voidaan välttää niillä opeilla, jos kohta muutamaan monttuun pudonnemme itsekin seuraavien kuukausien aikana.

“Jonain päivänä me kaikki nauramme tälle” voi olla paljon kuultu lause, mutta on helppo kuvitella, että muutama muu tunnetila on päällimmäisenä sitä ennen, kuten vaikkapa täällä, jossa keittiökalustetoimittaja näyttäisi ryssineen isomman kerran. Rakennusala vaikuttaa olevan siitä metka bisnes, että kukaan ei vastaa mistään sen jälkeen kun tilaus on tehty. Munilleko niitä pitää potkia, että ymmärtäisivät? Toivotaan Valkoiselle Harmajalle onnea ja sitkeyttä kamppailuun.

Kommentointi, neuvonta, opastus ja ohjeistus on tännekin tervetullutta, kunhan pysytään asiassa.

 

 

Sisustussuunnittelua

Tänään käynnistettiin sisustussuunnittelu. Haa, sanovat arvostelijat: tontilla ei ole taitettu risuakaan ja nämä jo sijoittelee sohvia ja valitsee tapetteja. Juu ja ei. Aloituspalaveri sisustussuunnittelijoidemme kanssa lisäsi varmuutta siitä, että ilman ammattilaisten apua koko homma saattaisi kusta aika monessa käänteessä. Nyt on luottavainen fiilis myös sisustus- ja valaistussuunnitelmien suhteen. Jotenkin tuntuu järkeenkäyvältä, että nyt kun pohjapiirroksista on olemassa ensimmäiset luonnokset, kannattaa miettiä miten esimerkiksi kiinteät kalusteet sijoitellaan ja valaistus kuhunkin tilaan järjestetään. Sisustus- ja valaistussuunnitelmien perusteella on helpompi briefata LVIS-suunnittelijat, joiden kuvien mukaan varsinaiset asennukset tehdään. Onpahan  joulukuusen kynttilöille pistorasia siellä, mihin kuusikin aikanaan tulee..

Tervetuloa joukkoon, Mari ja Esa!

 

 

Talolla alkaa olla hahmo

Saimme eilen ensimmäiset luonnokset, jotka jatkoivat aiemmassa postauksessa kuvailtua tilakonseptia. Tämä on nyt vähän tautologiaa, mutta suosittelen ammattisuunnittelijan käyttämistä varauksetta kaikille rakentajille. Tilat olivat löytäneet paikkansa ja konsepti herännyt taitavissa käsissä henkiin tavalla, joka mykistää. Totta kai moni asia on vielä vaiheessa ja miettimättä, mutta siitä  suunnittelussa on kaiketi kysymyskin; palat loksahtavat kohdalleen yksi kerrallaan. Nyt on jo muutama iso pala paikoillaan, loppu on hienosäätöä… Enkä nyt siis puhu vielä itse rakentamisesta mitään. Siinä voi olla aikanaan säätöä enemmänkin.

Vaimo totesi tunnin luonnoksia ihailtuaan: “Mä olen nyt jo rakastunut tähän taloon”.  Samoin.

Kas tässä luonnos julkisivusta. Muut kuvat pidän piilossa kunnes ne on ehditty käydä läpi ajatuksella suunnittelijoiden kesken.